11.2.2025

Kauppakeskus Myllyyn avautuu 16,5 metriä pitkä liukumäki – uusittu Myllyntori saa viimeisen silauksen

Kauppakeskus Myllyyn avautuu talvilomalla suuri, kaikille avoin liukumäki, joka laskeutuu Myllyntorin toisesta kerroksesta ensimmäiseen kerrokseen. Myllynputkeksi nimetty liukumäki jää kauppakeskukseen pysyvästi asiakkaiden iloksi.  

– Liukumäki viimeistelee Myllyntorin monivuotisen uudistusprojektin. Paikalla on vuosien varrella ollut akvaariota, vesiallasta ja kauko-ohjattavia veneitä, ja nyt voimme taas tarjota jotain aivan uutta ja ihmeellistä: tietääksemme näin suuri liukumäki on suomalaisissa kauppakeskuksissa ainutlaatuinen, sanoo Kauppakeskus Myllyn kaupallinen kehityspäällikkö Meri Hakulinen.
Myllyntorin uudistaminen moderniksi kohtaamispaikaksi ja tapahtuma-areenaksi on tuonut kauppakeskukseen uutta kaupallista alustaa ja lisää tilaa vaihtuville pop upeille. Alkuperäiset pinnat kuten katto ja 2 000 neliötä lattiaa on uusittu ja portaat kunnostettu, ja tekniikkaa on päivitetty muun muassa sähköjen, vesipisteiden, viemäröinnin ja valaistuksen osalta. Tilaan on tuotu myös uusia mainosratkaisuja sekä varta vasten Myllyyn suunnitellut, kotimaista työtä olevat kalusteet. Muutostyöt alkoivat elokuussa 2023 ja niihin on investoitu noin miljoona euroa.

Vauhdikas liuku kotimaisella yhteistyöllä
Myllyntorin toisesta kerroksesta lähtevän liukumäen korkeus on hieman yli kuusi metriä ja liu’un pituus 16,5 metriä. Liukumäen putki on halkaisijaltaan noin 80 senttiä, ja liukumäki painaa noin 1 000 kiloa. Liukumäen muotokieli ja oranssi väri on suunniteltu täysin Myllyn brändin mukaisiksi.

– Liukumäen materiaalina on käytetty ruostumatonta terästä, mikä takaa hyvän liukuvuuden ja kovat vauhdit. Liuku tekee matkalla yli 360 asteen käännöksen, joten kokemus on vieläkin hauskempi, sanoo aluemyyntipäällikkö Tommi YlhäisiPuuha Groupilta. Puuha Group vastaa liukumäen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Puuha Group on yli 30 vuotta vanha leikkiin, liikuntaan ja hyvinvointiin erikoistunut kotimainen toimija, jonka tehdas ja päätoimipiste on Turussa. Liukumäki suunniteltiin Kauppakeskus Myllyn, Puuha Groupin ja suunnittelutoimisto Bondin yhteistyöllä.

Liukumäki avaa talvilomaviikon

Ensimmäisenä Myllynputkea pääsevät laskemaan myllyläiset perheineen: Myllyn henkilökunnalle on järjestetty koeajomahdollisuus sunnuntai-iltana 16.2. eli ennen liukumäen avaamista yleisölle.

Myllynputken virallisia avajaisia vietetään talvilomaviikon maanantaina 17.2.2025 klo 12.00 alkaen. Tapahtumaa vetävät YouTuben KOUKUS-kanavalta tunnetut vaikuttajat Roope Rannisto ja Joona Puhakka. Lisäksi päivän aikana voi nauttia sirkustaiteilijoiden esityksistä, saksofonisti Kristian Lakarin ja DJ:n musiikista sekä herkkujakelusta.
– Myllyssä kaikki menee putkeen eli toivotamme kaikki innokkaat liukujat tervetulleiksi nauttimaan vauhdikkaasta liu’usta ja tapahtumasta! Päivän aikana liukujilla on mahdollisuus voittaa palkintoja, kuten KOUKUS x Mylly -t-paitoja, joita on vain rajattu erä, kertoo Kauppakeskus Myllyn markkinointipäällikkö Mira Salo.

Pop upeissa chiliä ja Ikikoruja

Myllyn suositut pop up -myymäläpaikat tarjoavat talviloman aikaan muun muassa partaisen viikingin chilikastikkeita. Dirty Dyk on ahvenanmaalainen chilinkasvattaja, joka valmistaa chilikastikkeita ja myy niitä Iittalan myymälän edustalla 14.–18.2.

Suosittuja Chained-ikikoruja myyvä pop up löytyy Myllyntorin liukutasojen välistä 7.–21.2. Ikikoru on lukoton koru, jossa viimeinen lenkki kiinnitetään pysyvästi kiinni. Ikikoru on täydellinen lahja, jossa yhdistyy elämys ja yhdessä tekeminen.

Kevään muita pop up -liikkeitä ovat helmikuussa Clogs ja Rauman Westlook sekä maaliskuussa Metsola. Myös Paratiisipajan liike jatkaa Myllyssä joulun pop upiaan keväälle.

Maanantain 17.2.2025 ohjelma:

12.00 Myllynputken avajaiset
12–14 Joona Puhakka ja Roope Rannisto, KOUKUS
14.00 Sirkustaitelijat esiintyvät
14.45–15.45 Saksofonisti Kristian Lakari viihdyttää
16–18 Joona Puhakka ja Roope Rannisto, KOUKUS


Lisätietoja:
Meri Hakulinen, kaupallinen kehityspäällikkö, Kauppakeskus Mylly, p. 0400 256 881, meri.hakulinen@kauppakeskusmylly.fi
Mira Salo, markkinointipäällikkö, Kauppakeskus Mylly, p. 040 778 5515
mira.salo@kauppakeskusmylly.fi


Kauppakeskus Mylly on maailman ihmeellisin raisiolainen kauppakeskus. Varsinais-Suomen suurimpana se palvelee yli viittä miljoonaa kävijää vuosittain. 150 liikettä, 3 000 autopaikkaa ja 91 000 m2 takaavat alueen kattavimman liike- ja palveluvalikoiman. www.kauppakeskusmylly.fi
newsletter background decoration
Kiinnostaisiko tarjoukset ja hyvin ihmeelliset uutiset?
Tietysti kiinnostaisi. Tilaa siis Myllyn uutiskirje, sinä ihmeellinen ihminen, niin saat kuulla kaiken tärkeän ensimmäisenä. Kokeile vaikka.